Jeesus sanoo olevansa enemmän kuin ihminen Joh. 5: 19 - 30
- 19. Jeesus vastasi juutalaisille näin: "Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin,
hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. 20. Isä
rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä
suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. 21. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille
elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo. 22. Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän
on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, 23. jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he
kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet
lähettänyt. 24. "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on
saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.
25. Totisesti, totisesti: tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen.
Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää, 26. sillä Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän
lähteen. 27. Isä on myös antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika. 28. Älkää
ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä.
29. He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion
ylösnousemukseen. 30. Jumalan Pojan valtuuksien todistajat "Omin neuvoin minä en voi tehdä
mitään. Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri
toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon.